Taso 0 = Aivan yleistä

Mukavia HR-uutisia …

marjoMarjo Janhonen on aloittanut Wesentran verifiointiasiantuntijana Jyväskylän konttorissamme 23.1.2017. Meitä on nyt yhteensä neljä. Marjo itse kertoo:

Olen todella innoissani uusista työkuvioista Wesentralla. Minulla on lähemmäs kymmenen vuoden työkokemus eri alan yrityksistä, niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta – isoista ja pienistä organisaatioista.

Tunsin oloni heti tervetulleeksi, kun aloitin työt tammikuussa. Työympäristö (ml. työkaverit) on rento ja työtavat joustavat, vaikka itse työ on tarkkaavaisuutta ja organisointikykyä vaativaa.

Työpäivän jälkeen kotona alkaa perhe-elämä. Asun omakotitalossa Jyväskylän Jyskässä kahden lapsen (tyttö, kohta 5-vuotias ja poika, toukokuussa 3-vuotias) ja mieheni kanssa. Harrastan liikuntaa paikallisessa ryhmäliikuntakeskuksessa, mm. kahvakuulailua. Vapaa-aika meneekin omien ja lasten harrastusten parissa. Nautin myös matkustelusta ja ystävien tapaamisesta.

Ensimmäisten verifiointien jälkeen olen ollut innoissani nähdessäni uusien domainien tulevan käyttöön mm. mainonnan myötä. Olen saanut olla osana tätä prosessia ja varmistaa näin domainien ja varmenteiden luotettavuutta.

Ja miksi tällaisista henkilöstöasioista on niin mukava kertoa? Jo Wesentraa perustettaessa totesimme, että yrityksen tarkoitus on tuottaa hyvinvointia. Omalle henkilöstölle, asiakkaille, päämiehille, kumppaneille, omistajille ja sidosryhmille. Jos meillä on hyvä olla, voimme parhaimmillaan tuoda iloa muidenkin elämään. Ja kun voi antaa työtä kotimaassa, tulee siitä hyvä olo 🙂

Lisätietoa: info (at) wesentra.com     tai      https://www.wesentra.com

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s