Taso 0 = Aivan yleistä

Roolien vaihto on vakava paikka

Roolit_2018

16.4.2018 alkaen Wesentrassa:

  • Leena Kuuri siirtyy talousjohtajasta toimitusjohtajaksi (CEO, Partner)
  • Markku Helli siirtyy myyntiin (VP, Sales, Partner and co-founder)
  • Pertti Eskelinen jatkaa myynnissä (VP, Sales, Partner and co-founder)

Tuntoja muutoksen tiimoilta:

Leena

Toimitusjohtajuus, mitä se minulle merkitsee? Ensiksikin se on mielenkiintoinen haaste, hyppäys itselle uuteen rooliin ja vastuuseen. Toiseksi, se mahdollistaa omien, ehkä piilevienkin, taitojen käyttöönoton ja uusien löytämisen. Kolmanneksi, se on iso muutos numeroiden johtamisesta ihmisten johtamiseen.

Koen, että uusi toimitusjohtajan rooli Wesentrassa antaa minulle mahdollisuuden tehdä sitä mistä nautin, numerotiedon yhdistämistä ihmisten johtamiseen. Tätä kautta haluan päästä luomaan onnistumisen mahdollisuuksia jokaiselle tiimin jäsenelle. Wesentrassa meillä onkin sellainen tiimi koossa, että voimme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Haluan jatkossakin nähdä meidän halun auttaa asiakkaita ja tarjota heille parhaat ratkaisut käsillä oleviin ja tuleviin haasteisiin.

Viime vuoden aikana tutkimme mikä on se juttu, miksi asiakkaat ovat meidän asiakkaita. Syitä oli monia, myymämme tuote ja siihen liittyvät ratkaisut ovat yksi tekijä, mutta suurimpana tekijänä on asiakkaiden luottamus meihin. Luottamus siihen, että meiltä saa rehellistä ja henkilökohtaista palvelua, autamme asiakkaita tilanteessa kuin tilanteessa ja kohtaamme asiakkaan omilla kasvoillamme. Uudessa roolissani haluan mahdollistaa tämän luottamuksen pysymisen ja varmistaa, että meillä jatkossakin on tyytyväinen henkilöstö, joka nauttii asiakkaiden kohtaamisesta ja auttamisesta.

Pertin isot saappaat ovat nyt täytettävänä ja minulla onkin ilo jatkaa tämän yrityksen eteenpäinviemistä ja näiden ihmisten kanssa työskentelyä uudessa tehtävässä.

Markku

Vuonna 2015 koettiin jännittäviä hetkiä kun oli aika luopua isommassa veneessä osasta toiminnoista vastaamisesta, ja hypätä oman veneen penkille kaverina kipparoimaan sitä eteenpäin. Tuota jännitystä oli lieventämässä niiden asiakkaidemme kommentit joiden eteen olimme työskennelleet jo joitain vuosia. Koen edelleen suurta kiitollisuutta asiakkaitamme kohtaan. Se luottamuksen osoitus, jonka saimme kun perustimme Wesentra Oy:n, on ollut ja on edelleen se kantava voima päivittäisessä työssäni.

Wesentraa perustaessamme suunnittelimme Pertin kanssa yrityksen jatkuvuutta. Varauduimme silloin roolien vaihtoon siten, että minä aikanaan ottaisin toimitusjohtajan vastuun. Onhan siitä ja oman yrityksen pyörittämisestä kertynyt kokemusta jo vuodesta 1997 alkaen. Ensimmäisillä strategiapäivillämme tulimme siihen tulokseen että tarvitsemme lisää käsiä,  jotta voimme laadukkaasti palvella asiakkaitamme. Hallituksen PJ ja ystävämme vuosien takaa heitti tähän kohtaan, että Leenalla voisi olla halua saada enemmän haasteita ja sisältöä työhönsä, kuin silloisessa työssään. Oli luonnollinen valinta houkutella hänet mukaan tähän veneeseen.

Tuntien entuudestaan hänen kykynsä numeroiden pyörittelyssä, paikka ja samalla myös tulevaisuuden tavoite hänen kohdallaan oli selvä. Pidän siitä että voi palkata itseään parempia ihmisiä töihin ja koin, että tässä meillä on uusi toimitusjohtaja. Tätä ajatusta helpotti myös Pertin halu keskittyä siihen, joka on olennaisinta toimintamme kannalta: Asiakkaiden palveluun. Nyt minullakin on tilaisuus lähteä tuolle polulle. Joku kutsuu sitä myynniksi, minä pidän sitä ennemmin asiakaspalveluna. Ei meidän tarvitse myydä, vaan löytää Asiakkaamme kanssa ratkaisu tilanteisiin, joissa he apua tarvitsevat ja joista on heille todellista hyötyä. Näillä eväillä hyppään mieluusti ruorin vierestä takapenkille ja keskityn katselemaan maisemia Asiakkaidemme näkökulmasta.

Pertti

Olen useasti sanonut ääneen: ”Olen Wesentrassa toimitusjohtajan tittelillä, mutta oikeasti olen myyjä”. Mielestäni toimitusjohtajan tärkein tehtävä on mahdollistaa muiden onnistuminen – ensisijaisesti omassa yrityksessä, mutta myös asiakkailla ja kumppaneilla. Leena on jo osoittanut moneen kertaan hallitsevansa tämän työn. Firma on kunnossa ja tässä tiimissä – Harrin, Leenan, Marjon ja Maken kanssa – on hyvä tehdä töitä.  Saamme rakentaa ja toteuttaa uusia visioita, kunhan ne ovat taloudellisesti järkeviä ja turvaavat tulevaisuutta. On uskomaton fiilis, kun pääsee antamaan vetovastuun näin virallisestikin henkilölle, jonka kanssa on tehnyt töitä 2001 alkaen ja johon voi todella luottaa. Kirsikkana kakun päällä olen saanut vielä myyntityöhön kaveriksi toisen luottohenkilön, jonka kanssa yhteinen työhistoria on alkanut myös 2001. Maken kanssa pääsemme entistä paremmin löytämään optimaalisia ratkaisuja asiakkaillemme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s