Taso 2 = Yleistä varmenteista

CA:t ehdottavat uutta yhtenäistä merkintätapaa SSL-varmenteille – tuoko tämä ratkaisun nykyiseen merkintöjen sekasortoon?

aurinko_pilvet_700x400

Aiemmin tilanne oli parempi

Kun SSL-varmenteet aikanaan otettiin käyttöön, sopivat selaintoimittajat yhteisestä merkintätavasta: Jos otsikkorivillä on lukon kuva, on liikenne salattua. Tilanne oli käyttäjän kannalta hyvä.

Tästä olemme joutuneet aikamoiselle suolle

Tämän jälkeen tilanne on muuttunut haastavammaksi. On DV-tasoista verifiointia, joka antaa vain salauksen ja jonka saa sivuilleen kuka tahansa sopivan sähköpostiosoitteen omistaja. OV-tasoisesssa verifioinnissa luotettava varmentaja on tarkastanut, että kyseinen organisaatio on olemassa ja on halunnut varmenteen. Ja EV-tasoisessa verifioinnissa tämä asia on tarkastettu johtoryhmätasolta.

Valitettavasti jokainen selaintoimittaja on halunnut esittää eri symbolein nämä eri tasot. Ja kun vielä eri selainversioissa on vaihtelevuutta, olemme todellisessa suossa. Kuten alla näkyy. Ja sivuilla kävijän  pitäisi pystyä jotenkin päättelemään, onko hän sivuilla, jonka tarjoajan joku luotettava taho on käynyt varmentamassa.

01_WhatAMess

Uusi esitys tuo valoa tunneliin

Merkittävimmät varmentajat (CAt) ovat yhdessä esittäneet alla olevaa yhtenäistä esittämistapaa https-sivujen eri varmentamistasoille. Esitys on tehty syyskuussa 2017.

Universal_UI_pic1

Tämä toisi selvyyden sivuilla kävijälle:

  • ei varmennetta –> ”Not Secure”
  • DV-tason varmenne –> Ei lukkoa
  • OV-tason varmenne –> Väritön lukko
  • EV-tason varmenne –> Vihreä lukko

Esitystä kannattavat mm.

Universal_UI_pic2

Haluatko lisätietoa 50 minuutin webinaarin muodossa?

Katso tästä asiaa käsittelevä webinaari – toinen esittäjistä on varmentajien yhteisön, CA/Browser Forumin puheenjohtaja Chris Bailey.

 

Lisätietoja:  info(at)wesentra.com   tai    https://www.wesentra.com

Taso 4 = Varmenneteknologiaa

Entrust-webinaari #6 ”How a Reliable CA Can Help with the Certificate Lifecycle?” – kannattaako katsoa?

entrust_webinaarit_740x400Entrustin ”Best Practices Webinar” -sarjan  kuudes osa on “How a Reliable CA Can Help with the Certificate Lifecycle?”. Tämä 57-minuuttinen webinaari kertoo tavoista, joilla hyvä ja luotettava varmennetoimittaja (CA) voi auttaa palvelinten tietoturvan lisäämisessä. Tämä webinaari oli ”Best Practices” -sarjan viimeinen.

Pitäjä: Mark Giannotti    Pituus: 57 minuuttia     Tekninen vaativuustaso 2 (5 = vaikein)

Itselleni tärkeää ja uutta esityksessä oli:

  • Entrust kuvaa eri SSL-varmenteiden työkalut osana Turvallisen Palvelimen Elinkaarta. Tämä antaa loogisen viitekehyksen niiden optimaaliselle käytölle. Esimerkki SHA1 –> SHA2 -muutoksen tekemisestä näillä työkaluilla on mainio.

Sisällöstä otteita:

  • Aika 0 – 9 minuuttia: Kertausta: Web-sivujen suurimmat tietoturvaongelmat ja Best Practice -”Kellotaulu” – mihin asioihin pitä kiinnittää huomiota:
  • Aika 9 –15 minuuttia: Luotettavan varmentejan (CA) valinta
    • SSL/TLS -guru Ivan Ristic: Katso varmentajan tietoturvahistoria, millaisen osuuden toiminnasta varmenteet muodostavat, millainen on sulkulistapalvelu (OCSP, CRL), tuotevalikoima, varmenteiden hallintatyökalut, tuki
  • Aika 15 – 27 minuuttia: Tietoturvaa myös pelkkien varmenteiden yli – taustaa
    • Haasteet:
      • Miten estetään palvelukatkokset SSL-varmenteiden vanhenemisesta?
      • Miten vältetään tietohyökkäyksille altiit vanhat SSL/TLS -protokollat?
      • Kehittyvä teknologia (ECC, OCSP Stapling, HTTP/2, …)
      • Yhdenmukaisuus tietoturvastandardeihin (PCI, HIPAA, …)
      • Resurssien riittävyys
    • Entrustin Turvallinen Palvelimen Elinkaari (Secure Server Lifecycle)
      • Nykyisten varmenteiden tunnistaminen/skannaus (Discovery)
      • Tehokas varmennevaraston käyttö (helppo prosessi, varmenteiden kierrätys, …)
      • Varmenteet välittömästi (etukäteisvarmennus, portaalin käyttö, reissue, rekey, …)
      • Helppo varmenteiden asennus (täydellinen toimitus, automaattiasennus, ohjeistus, …)
      • SSL-varmenteiden ja palvelimien valvonta (uhkien tunnistaminen, reagointi, …)
      • Raportointi (vanhenevat varmenteet, uhatut palvelimet, …)
  • Aika 27 – 50 minuuttia: Tietoturvaa myös pelkkien varmenteiden yli – käytäntöä
    • Työkaluja, joilla Entrust toteuttaa Turvallisen Palvelimen Elinkaaren:
      • Palvelukatkoksen välttäminen: Vanhenemisilmoitukset + Discovery-valvonta
      • Vaaralliset protokollat web-palvelimilla: SSL Server Test, valvonta/raportointi
      • Uusien uhkien välttäminen: Varmenteiden helpot muutokset tarvittaessa (ReIssue), Entrustin tarjoamat Best Practices -menetelmät ja -tuki, automaattinen (esim. viikottainen) palvelinten protokollien tarkastus ja hälytykset
      • Esimerkki: Miten Entrust-työkalut auttavat SHA1àSHA2 -muutoksessa:
        • 1) Kaikkien varmenteiden skannaaminen ja SHA1-varmenteiden löytäminen Discovery-työkalulla
        • 2) Tehokas varmennevaraston käyttö säästää rahaa kun esim. Pooling-mallissa voidaan kierrättää varmenteet
        • 3) Uudet SHA2-varmenteet saadaan välittömästi
        • 4) SHA2-varmenteiden mukana tulee koko uusi varmenneketju ja ohjeet – tai voit käyttää automaattista Turbo-asennusta IIS:lle
        • 5) Automaattinen SSL Server Test näyttää muutostyön etenemistä
  • Aika 50 – 54 minuuttia: Lyhyt kertaus ja linkkejä lisätietoon
  • Aika 54 – 57 minuuttia: Kysymyksiä ja vastauksia:
    • ”Mitä ovat DV/OV/EV -varmenteet, jotka näkyivät webinaarissa”

Lisää tietoa: info (at) wesentra.com           tai        https://www.wesentra.com

Taso 4 = Varmenneteknologiaa

Entrust-webinaari #5 ”Keys, Certificates and Advanced Certificates” – kannattaako katsoa?

entrust_webinaarit_740x400Entrustin ”Best Practices Webinar” -sarjan viides osa on ”Keys, Certificates and Advanced Certificates”. Tämä 65-minuuttinen webinaari esittää tapoja varmenteisiin liittyvien avaimien hallintaan ja kertoo edistyneimmistä varmennevaihtoehdoista (Multi-domain, Wildcard, EC, Private).

Pitäjä: Mark Giannotti    Pituus: 65 minuuttia     Tekninen vaativuustaso 2 (5 = vaikein)

Itselleni tärkeää ja uutta esityksessä oli:

  • Esim. finanssilaitosten kokemukset siitä, että heidän asiakkaansa osaavat odottaa EV-varmenteita ja jos osoitepalkki ei muutu vihreäksi (ja pankin nimi ei näy osoiterivillä), käyttäjät muuttuvat epäluuloisiksi
  • EC-varmenteiden käsittely käytännössä

Sisällöstä otteita:

  • Aika 0 – 14 minuuttia: Kertausta: Web-sivujen suurimmat tietoturvaongelmat ja Best Practice -”Kellotaulu” – mihin asioihin pitä kiinnittää huomiota:
  • Aika 14 –30 minuuttia: Varmenteet ja salaiset avaimet
    • Salaisten avainten suojaus – aina uusi avain varmenteen uusimiseen – poista tarpeettomat
    • Avainten rajoitteet – RSA-avain vähintään 2048 bittiä – älä tee turhaan pidempiä
    • Mitä domain-nimiä varmenteen pitäisi kattaa
    • Salaisen avaimen kopioimisessa toiselle palvelimelle on riskinsä
    • Haasteet itse allekirjoitetuissa varmenteissa (omalla PKI:lla)
    • Varmenteet privaattidomaineille (non-FQDN)
  • Aika 30 – 53 minuuttia: Edistykselliset varmenteet (Advanced Certificates)
    • Multi-domain -varmenteet (= Unified Communication / UC-varmenteet tai SAN-varmenteet)
    • Wildcard vs. Multi-domain – Wildcard on joustava mutta sen hallinta on haastavampaa
    • Esimerkki: F5 front end ja useita palvelimia sen takana – mikä on hyvä varmenneratkaisu?
    • EV (Extended Validation) – kriittisillä palveluilla käyttäjät odottavat vihreää osoitepalkkia
    • ECC – Elliptic Curve Cryptography – esim. 256-bit ECC-avain vastaa tietoturvaltaan 2048-bit RSA-avainta ja on paljon nopeampi. Haaste on, onko ECC-root kaikilla käyttäjillä. ECC-varmenteen saa nykyisestä Portaalista tekemällä ECC-varmennehakemuksen.
  • Aika 53 – 60 minuuttia: Varmenteet privaattidomaineille (Non Registered Domains)
    • Miksi CA/Browser Forum pysäytti julkiset varmenteet privaattidomaineille
    • Ratkaisu: Private Trust -varmenne – mahdollistaa Entrust-varmenteen privaattidomainille. Tämä vaatii Private Rootin jakamisen käyttäjille.
  • Aika 60 – 65 minuuttia: Lyhyt kertaus ja linkkejä lisätietoon

Lisää tietoa: info(at)wesentra.com       tai   https://www.wesentra.com

Taso 4 = Varmenneteknologiaa, Taso 5 = Entrust SSL-Portaali

SSL/TLS -tietoa myös lukupaketteina

kasi_ja_pallo

Oletko visuaalinen vai auditiivinen? Eli omaksutko uutta tietoa mieluummin lukemalla vai kuuntelemalla? Ja kuinka tiivistä infoa kaipaat?

Yksi Wesentran ja tämän blogin tavoitteista on antaa lukijoille vinkkejä siitä, mistä SSL/TLS -varmenteisiin ja -teknologiaan liittyvää tietoa saa mahdollisimman helposti. Siksi olen kirjoittanut lyhennelmiä Entrustin SSL Best Practices -webinaareista. Tavoitteena on auttaa lukijaa löytämään kustakin (noin tunnin) webinaarista parhaat palat.

Samaa tietoa on saatavissa myös tehokkaina lukupaketteina. Joista itse tutustuin kahteen.

Vertasin Entrust Datacardin Bruce Mortonin SSL Best Practices -dokumenttia (36 varsinaista sivua tekstiä) ja SSL Labsin Ivan Ristićin kesäkuussa päivittämää HTML-sivua SSL and TLS Deployment Best Practices -sivustoa (n. 5000 sanaa).

Morton kirjoittaa hyvin ja taustoittaa asian mainiosti. Toisaalta Ristićille täytyy hattua nostaa siitä, kuinka hän on saanut ilmaistua niin paljon oleellista tietoa noin lyhyessä tekstissä.

Varmaan näillä kaikilla on paikkansa – ehkä vaikka näin:

  • webinaarit niille, jotka mieluummin kuuntelevat asiaa ja katsovat PPT-kalvoja + demoja ja kaipaavat laaja-alaista asian käsittelyä (webinaareihin löydät linkit tämän blogin lyhennelmä-artikkeleista)
  • Mortonin dokumentti niille, jotka haluavat luettua tekstiä ja enemmän taustainfoa
  • Ristićin sivusto niille, jotka kaipaavat erittäin tiivistä tietoa palvelinten konfigurointia varten

Vielä vinkki Entrustin SSL-Portaalia käyttäville asiakkaillemme: Muistattehan, että Portaaliin on linkitetty Ristićin loistava ekirja ”Bulletproof SSL and TLS”, joka päivittyy online. Portaalin eri toiminnot viittaavat mainiosti sopiviin kohtiin ko. kirjasta.

Kaipaatko lisää infoa – tai vain juttuseuraa SSL/TLS -asian tiimoilta? Meiltä tuota löytyy. Laita viestiä: info@wesentra.com

 

 

Taso 5 = Entrust SSL-Portaali

Entrustilta uusi versio SSL-Portaalista – katso 16 minuutin esittelyvideo

certificate_services_12

Tämä artikkeli on tarkoitettu lähinnä Entrust SSL-Portaalin käyttäjille.

Entrust on julkaissut Entrust Certificate Services Portaalista version 12, jossa on taas useita uusia ominaisuuksia – esim:

  • Lisää hyödyllisiä tietoja raportointiin ja helpompi tietojen export
  • SSL-varmenteiden automaattinen asennus palvelimille (ACME + Certbot)
  • Tarvitsetko vielä SHA-1 varmennetta esim. vanhalle sovellukselle?
    Saat sen Entrustilta Private -versiona
  • Portaaliin vahva tunnistautuminen on tehty entistäkin helpommaksi
  • Entrustilla on verkossa ilmainen työkalu SSL-varmenteiden etsimiseen CT-logeista
    https://www.entrust.com/ct-search/
  • Jos haluat, saat myös Entrust OV-varmenteet CT-logeihin (Certificate Transparency)

Entrustin voimakas panostus Portaalin kehittämiseen viimeisten kahden vuoden aikana on tehnyt siitä markkinoiden johtavan ratkaisun.

Katso tästä 16 minuutin videoesittely uusista ominaisuuksista.

Ja lisäinfoakin annamme mielellämme: info@wesentra.com

Taso 2 = Yleistä varmenteista

Vieraskynä: Kokemuksia Wildcard-varmenteen hankkimisesta

MPL_Marko_Kuva1

Tämä ingressi on Wesentran kirjoittama – varsinainen vieraskynä-osuus alkaa kahden kappaleen päästä.

MPL_Marko_Kuva2Artikkelin kirjoittaja Marko Alamäki MLP Modular Learning Processes Oy:sta on kasvatustieteilijä, joka työssään törmää usein IT-alan kysymyksiin. Ja nyt hän törmäsi tarpeeseen hankkia SSL-varmenne uuteen verkkokauppasivustoon. Tämä on hänen tarinansa 🙂

Se sisältää mm. kohdan ”… Analysoin mielenkiinnosta verkkokauppamme sivuston sertifikaatin mukana tulleilla työkaluilla. Tulosten perusteella pystyimme ehdottamaan palvelimen ylläpitäjälle tiettyjen protokollien poistamista palvelun konfiguraatiosta ja palvelusta tuli entistäkin turvallisempi. …”

Jatka lukemista ”Vieraskynä: Kokemuksia Wildcard-varmenteen hankkimisesta”

Taso 4 = Varmenneteknologiaa

Entrust-webinaari #3 ”Server Configuration” – kannattaako katsoa?

entrust_webinaarit_740x400Entrustin ”Best Practices Webinar” -sarjan kolmas osa on ”Server Configuration”

Artikkeli_X_Server_Test_A

Tämä 60-minuuttinen webinaari antaa hyviä ja konkreettisia ohjeita siihen, miten saat webbipalvelimestasi turvallisen.

Jos palvelimellasi on jäänyt päälle turvattomia protokollia, voi tilanne olla aika synkeä käyttäjiesi kannalta – ulkopuoliset voivat saada käsiinsä käyttäjien sivuillesi antamansa tiedot:

Artikkeli_X_Server_Test_Fail

Pitäjä: Mark Giannotti          Pituus: 60 minuuttia         Tekninen vaativuustaso 4 (5 = vaikein)

Itselleni tärkeää ja uutta esityksessä oli:

  • Hyvin selväpiirteiset käytännön ohjeet, mitä kannattaa tehdä palvelimen SSL/TLS -konfiguroinnissa ja missä järjestyksessä
  • OCSP Stapling -menetelmän idea
  • Se, että 4096 -pituinen RSA -avain voi hidastaa palvelimen toimintaa

Jatka lukemista ”Entrust-webinaari #3 ”Server Configuration” – kannattaako katsoa?”